Voittajanäyttelyt 2015!!

Virtuaalimaailmaa ja -koiria koskevat asia-aiheet.
Viesti
Julkaisija
Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2253
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Voittajanäyttelyt 2015!!

#1 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » Su Helmi 08, 2015 5:09 pm

Eli tänäkin vuonna voidaan järjestää kuusi (6) voittajanäyttelyä, ja se joka haluaa järjestää näyttelyn tänä vuonna, ilmoittautukoon. Entiset VNL-pitäjät ovat etusijalla, jos he haluavat järjestää pitämänsä VNL:llän voittajan. Voittajanäyttely on myös mahdollista järjestää vaikka kahteen pekkaan kaverin kanssa, jottei yhden ihmisen työmäärä paisu ihan valtavaksi.

Näyttelyiden aikatauluista:
Aikataulutus sovitaan myös tässä topicissa minun kanssani, jotteivät kaikki voittajat osu aivan samalle kuukaudelle, vaan ne jakautuisivat mahdollisimman tasaisesti ympäri vuoden. Aikatauluja mietitään yhdessä sitten, kun voittajanäyttelyt on jaettu, ja otan totta kai kaikki järjestäjien omat toiveet huomioon ajankohdan suhteen. Viime vuonna aikataulut saatiin hyvin sovittua yhdessä ilman sen kummempia ongelmia, joten eiköhän jatketa samalla linjalla tänäkin vuonna.

Näyttelyn järjestäjältä oletetaan:
-luotettavuutta & pitkäjänteisyyttä, eli hoidat näyttelyn loppuun asti
-mieluusti jotain kokemusta isomman näyttelyn järjestämisestä, koska voittajanäyttelyt tuottavat aina kohtalaisen paljon työtä
-aikaa, sen verran että ehdit lisätä osallistujat, etsiä tuomarit ja laittaa tulokset sivuille

Näistä voi valita, mitä haluaa:
1) Suomen voittaja
2) Joku pohjoismaiden voittaja (Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti) // SHADY
3) Joku Baltian maa (Viro, Latvia, Liettua) tai Venäjä //COOCKIEMONSTER
4) Joku täysin vapaa
5) Joku täysin vapaa
6) Joku täysin vapaa

Eli halukkaat ilmoittautukoon mulle tässä topicissa, ja olkaa hyvä ja kertokaa pikkaisen itsestänne ja virtuaaliurastanne :)

AIKATAULU:
Islanti alkukeväästä
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Avatar
Janina
Höpsö veitikka
Viestit: 10202
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 8:54 pm

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#2 Viesti Kirjoittaja Janina » Su Helmi 08, 2015 5:14 pm

Minä ilmoittaudun Suomen Voittajalle jos entisen VNL:n pitäjä ei sitä ota (en vaan yhtään muista kuka se oli). :) Myös muiden maiden Voittajat käyvät, mutta tää nyt niinkun etusijalla mulla.

Virtuaalikoiria olen harrastanut vuodesta 2008, lukuisia eri omia + yhteistyökenneleitä on tullut luotsattua, tällä hetkellä menossa Duskarran shetlanninlammaskoirat sekä yksityiset virtuaalikoirat. Näyttelyitä olen viime kuukausina järjestänyt nämä kaksi, jotka meni hyvin vaikka tuomareita onkin nykyään aavistuksen haastavaa näyttelyille saada. Virtuaalikoirani eivät määrästään huolimatta vie paljoa aikaa mun päivästä, joten koen pystyväni sitoutumaan ja hoitamaan Voittajanäyttelyn mallikkaasti loppuun. :) Ikää multa löytyy kakskymmentä. Olen virtuaalikoiraharrastukseni suhteen hyvin säntillinen ja tarkka asioiden toimivuudesta, joka koskee erityisesti projekteja joihin liittyy muidenkin ihmisten panostus (tässä tapauksessa virtuaalikoirien näytteilleasettajat, tuomarit jne.).

Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2253
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#3 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » Su Helmi 08, 2015 5:50 pm

Sulle siis Suomen voittaja, jos pitäjä ei ilmoittaudu lähiaikoina :)
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Avatar
Shady
Pohjasakan hämmentäjä
Viestit: 4692
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#4 Viesti Kirjoittaja Shady » Su Helmi 08, 2015 5:58 pm

Mä voisin järkätä jonkun voittajan tässä alkukeväästä? Pohjoismaiden voittaja islannissa kuulostais ehkä parhaalle >P)
Aktiivisena voittajien järkkääjänä mun ei varmaan tartte sen enempää esittäytyä? :mrgreen:
Vuoden Kasvattaja 2013
Vuoden Ratamestari & Tuomari 2013
Vuoden Kennelinpitäjä, Pokaalikahmija & Aktiivikasvattaja 2014
Vuoden Liitonpitäjä 2015
Vuoden Kennelinpitäjä, Ratamestari, Aktiivikasvattaja & Liitonpitäjä 2016
Vuoden Pokaalikahmija, Ratamestari, Ulkoasuntekijä & Aktiivikävijä 2017
Vuoden Liitonpitäjä, Pilkunviilaaja & Ulkoasuntekijä 2018


VFCI - Käräytys - KultsuRinki - VTL - PIVIKO - Virkakoirat - Canis Rabiosi - Vuoden näyttelykoira - Vuoden näyttely PIVIKO

Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2253
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#5 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » Su Helmi 08, 2015 6:50 pm

Juu ei tartte kyllä enää :D Islanti sulle! Ja alkukevät kuulostaisi hyvältä.
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Avatar
Shady
Pohjasakan hämmentäjä
Viestit: 4692
Liittynyt: Pe Kesä 13, 2008 1:06 pm
Paikkakunta: Korvessa on kivaa
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#6 Viesti Kirjoittaja Shady » Su Helmi 08, 2015 10:33 pm

vISLW-15 Laitoin sen nyt ensi kuulle, jos se on ok..
Vuoden Kasvattaja 2013
Vuoden Ratamestari & Tuomari 2013
Vuoden Kennelinpitäjä, Pokaalikahmija & Aktiivikasvattaja 2014
Vuoden Liitonpitäjä 2015
Vuoden Kennelinpitäjä, Ratamestari, Aktiivikasvattaja & Liitonpitäjä 2016
Vuoden Pokaalikahmija, Ratamestari, Ulkoasuntekijä & Aktiivikävijä 2017
Vuoden Liitonpitäjä, Pilkunviilaaja & Ulkoasuntekijä 2018


VFCI - Käräytys - KultsuRinki - VTL - PIVIKO - Virkakoirat - Canis Rabiosi - Vuoden näyttelykoira - Vuoden näyttely PIVIKO

Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2253
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#7 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » Ma Helmi 09, 2015 7:01 am

That's fine :)
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Ewa
Le-ppä-ker-ttu
Viestit: 117
Liittynyt: Ti Kesä 16, 2015 8:01 am
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#8 Viesti Kirjoittaja Ewa » Ke Heinä 15, 2015 5:16 pm

Vieläläkö idea on käynnissä? Meinaan kiinostusta om järkätä tällänen näyttely :) Ja Janina, kun kyseessä niin iso näyttely, niin mitä sanot että järkätään yhdessä se voittaja?

Avatar
Cookiemonster
Kanada
Viestit: 1434
Liittynyt: Ti Kesä 21, 2011 3:13 pm
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#9 Viesti Kirjoittaja Cookiemonster » Ke Heinä 15, 2015 7:13 pm

Muakin kiinnostais järjestää jonkin maan näyttely ehdottomasti!
Guthrun - bordercolliet vuodesta 2010
Narvik - saksanpaimenkoirat vuodesta 2012
Stepmaker's - venäjänvinttikoirat vuodesta 2016
Gloomkiller - lyhyt-ja pitkäkarvaiset colliet vuodesta 2018
Vuoden spesiaalitapaus & linssilude 2015

Ewa
Le-ppä-ker-ttu
Viestit: 117
Liittynyt: Ti Kesä 16, 2015 8:01 am
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#10 Viesti Kirjoittaja Ewa » Ke Heinä 15, 2015 7:53 pm

Cookiemonster, järkätäänkö yhes?

Avatar
Janina
Höpsö veitikka
Viestit: 10202
Liittynyt: La Joulu 13, 2008 8:54 pm

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#11 Viesti Kirjoittaja Janina » Ke Heinä 15, 2015 10:16 pm

Mulla on elämäntilanne muuttunut nyt niin että mä en pysty järjestämään varaamaani Voittajanäyttelyä.

Ewa
Le-ppä-ker-ttu
Viestit: 117
Liittynyt: Ti Kesä 16, 2015 8:01 am
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#12 Viesti Kirjoittaja Ewa » To Heinä 16, 2015 10:06 am

Mä voin ottaa voittaja näyttelyn, mutta vaan jos on joku apulainen.

Avatar
Cookiemonster
Kanada
Viestit: 1434
Liittynyt: Ti Kesä 21, 2011 3:13 pm
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#13 Viesti Kirjoittaja Cookiemonster » To Heinä 16, 2015 11:47 am

^ Apu kyllä on aina ihan jees näiden isompien näyttelyiden suhteen. Eli ihan hyvin sopisi mulle, jos voittaja järkättäisiin kahteen pekkaan. :)
Mua kiinnostais eritoten toi Venäjän voittajan järkkääminen, jos sitä ei kellään muulla ole työn alla.
Guthrun - bordercolliet vuodesta 2010
Narvik - saksanpaimenkoirat vuodesta 2012
Stepmaker's - venäjänvinttikoirat vuodesta 2016
Gloomkiller - lyhyt-ja pitkäkarvaiset colliet vuodesta 2018
Vuoden spesiaalitapaus & linssilude 2015

Ewa
Le-ppä-ker-ttu
Viestit: 117
Liittynyt: Ti Kesä 16, 2015 8:01 am
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#14 Viesti Kirjoittaja Ewa » To Heinä 16, 2015 12:03 pm

Mua kiinostaa kans venäjän, mutta jos voi niin Tanska tai ruotsi :3

Avatar
Kuunsirppi
Ei enää ikinä uudestaan
Viestit: 2253
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 1:50 pm
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: Voittajanäyttelyt 2015!!

#15 Viesti Kirjoittaja Kuunsirppi » To Heinä 16, 2015 2:21 pm

Janina, joskus käy näin.

Ewa: Tämä on mun YVNL:n pitäjänä joka vuosi huutokauppaama juttu, joten on vielä voimassa kun näyttelyitäkin on vapaana :) Pohjoismaiden tämän vuoden ehdokas meni jo Shadylle, Islannin voittaja on järjestetty jo alkuvuodesta.

Mutta Venäjän voittaja juoksee vielä vapaana. Mulle sopii, että Ewa ja Cookiemonster järkkkäävät näyttelyn puokkiin. Ja koska tänä vuonna kiinnostus on ollut harvinaisen laimeaa, saatte aivan itse päättää ajankohdan näyttelylle, kun tähän mennessä ainoa voittaja on järkätty jo alkuvuodesta. Muistattehan kuitenkin infota asiasta minulle.
Gendarme's|vDL|YVNL
Vuoden 2011 Liitonpitäjä

Nyt on Muumilaaksossa asiat sen verran sekaisin, että paluu tapahtuu tässä kevään aikana, kun normaali järjestys on palautettu.

Taukoilee välillä ties minkä syyn takia, back in bisnes pääasiassa kuitenkin.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa