Näyttelyissä valokuvaaminen

Virtuaalimaailmaa ja -koiria koskevat asia-aiheet.
Viesti
Julkaisija
meepu
Alkupalat
Viestit: 3
Liittynyt: To Helmi 12, 2009 1:17 pm

Näyttelyissä valokuvaaminen

#1 Viesti Kirjoittaja meepu » To Helmi 26, 2009 5:33 pm

Kertokaapas vanhukselle, millainen meno koiranäyttelyissä nykyään on. Itse eksyin sellaiseen viimeeksi viitisen vuotta sitten, ja koska olin kävijöistä suunnilleen ainoa, jolla oli kamera mukana, sain räpsiä missä halusin ja mitä halusin. Nyt tekee taas mieli katsomaan ja kuvaamaan, mutta takaraivosta kuuluu pieni ääni, joka väittää, että virtuaalikoiraharrastajat ovat jo varmasti löytäneet näyttelyt, eikä homma ole enää yhtä helppoa.

Mitä siis kuuluu nykyään näyttelykuvausetikettiin? Kuvaatteko koirat kehässä arvostelun aikana vai nyittekö esittäjien hihoja kehän ulkopuolella? Ovatko esittäjät oppineet seisottamaan koiriaan kaikille randomeille valokuvaajille vai juoksevatko he yhtenä joukkona karkuun, jos yrittää lähestyä kameran kanssa? Onko kehien ympärillä niin paljon kuvaajia, että parhaista paikoista joutuu tappelemaan? Mitkä kehät ovat suosituimpia? Saako salamaa käyttää arvostelun aikana? Kyselevätkö esittäjät, mihin kuvaaja aikoo käyttää kuvia? Millainen maine virtuaalikenneleillä on koiranomistajien keskuudessa?

mio
Aspartaamin annostelija
Viestit: 3713
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:06 am
Paikkakunta: pori

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#2 Viesti Kirjoittaja mio » To Helmi 26, 2009 5:40 pm

kerron tähän nyt lyhyen omakohtaisen kokemuksen.

itse käyn paljon koiranäyttelyissä kuvaamassa. kuvaan koiria kehässä, koska en oikein kehtaa käydä kysymässä omistajia erikseen seisottamaan koiriaan kuvattavikseni. yleensä kehien ympärillä on muutamia kuvaajia, mutta ei niin paljon että ahdasta tulisi. ulkona en käytä tietenkään salamaa, mutta myös sisätiloissa jätän sen käyttämättä jotten häiritsisi tuomaria, esittäjää tai koiraa. kuvat eivät ehkä aina onnistu, mutta randomit valokuvaajat eivät olekaan etusijalla näissä näyttelyissä. tärkeintä on, ettei häiritse kehän tapahtumia. match showssa olen tainnut pari kertaa mennä bis-kehään kuvaamaan voittajia lähempää, mutta virallisissa en koskaan. muutaman kerran joku on vierestäni kysäissyt, että kuvaanko jotakin varten vai omaksi huvikseni, ja he ovat joko pyytäneet ettei heidän koirastaan otettuja kuvia laiteta kenneleihin tai sitten ovat vain hymähtäneet.

virtuaalikoiraharrastajilla on TODELLA huono maine irl-kasvattajien keskuudessa, mutta joku muu saa selostaa tarkemmin jos haluaa.
  • reasons to hit your ex with the baseball bat
  • :: palailen pikkuhiljaa tauolta ::
poissa 15.-22.7.

Liv
Lassien tassuhiki
Viestit: 3678
Liittynyt: La Helmi 21, 2009 2:31 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#3 Viesti Kirjoittaja Liv » To Helmi 26, 2009 5:50 pm

huih, en todellakaan oo tienny että noin huono maine virtuaalikenneleillä irl maailmassa. Itse kävin viimeksi kuvailemassa vuonna 2005, ja sillon ei siellä paljon kuvia räpsitty. Hmmh.. seuraavaan jyväskylän KV näyttelyyn oon menossa kuvailemaan, jos kehtaa.

edit. niin niin, sitä tarkoitinkin. :-D
Vuoden Eniten aikaansaanut 2014
Vuoden Herranterttu 2014

mio
Aspartaamin annostelija
Viestit: 3713
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 9:06 am
Paikkakunta: pori

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#4 Viesti Kirjoittaja mio » To Helmi 26, 2009 5:54 pm

^ oikeastaan huono maine ei johdu niistä näyttelyssä kuvaajista, vaan niistä iänikuisista kuvalupasotkuista eri kenneleihin.
  • reasons to hit your ex with the baseball bat
  • :: palailen pikkuhiljaa tauolta ::
poissa 15.-22.7.

Avatar
Elina
Analysaattori
Viestit: 2859
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 2:34 pm
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#5 Viesti Kirjoittaja Elina » To Helmi 26, 2009 5:55 pm

Mie kuvailen koiria aina kehässä, kuin myös sen ulkopuolella. Yleensä en kuitenkaan kysele lupaa kuvaamiseen. Jos koiran omistaja näyttää kovin happamelta kun lähestyn kameran kanssa, niin jätän suosiolla kuvaamatta. Kaikki ei tykkää. Jotkut kysyy luvan kuvaamiseen aina jokaisen koiran omistajalta, mutta mie en sitä tee. Niin pieni määrä niistä kuvien koirista kuitenkin päätyy yhdellekään virtuaalikoiralle, että en koe sitä kovinkaan tarpeelliseksi saatika sitä että ilmoittaisin jokaisen koiran omistajalle, että kuvat tulis virtuaalikenneliin, kun ne ei kuitenkaan tule. Salamaa en yleensä käytä, kuvien laatu on huonompi salaman kanssa ja lisäksi se tosiaan voi häiritä arvostelua aika paljonkin. Arka koira voi pelätäkin.

Joskus voi tulla jonkinasteista kilpailua kuvista kehän laidalla räpsiessä. Kun mekin esim. Rovaniemen näyttelyssä mennään Anrin, Hobun ja muutaman muun kanssa joukolla kuvaamaan jonkun kehän (esim. lapinkoira) laidalle niin kyllä se vain niin on, että kuvia on samasta koirasta useammallakin ihmisellä. Ei meillä kyllä pahemmin riitaa ole ikinä kuvista ollu. No ehkä jotain pientä, mutta ei mitään suurempia. Suomenlapinkoirakehällä oon nähny paljon porukkaa kuvaamassa, samoin colliekehillä ja mitäs vielä sanoisin... samojedi- ja huskykehillä porukkaa tuntuu riittävän.

Epäluuloisimmat ja varsinaiset virtuaalikennelvihaajat kyllä kyselee, että mihin sie oot näitä kuvia käyttämässä. Joidenkin mielestä virtuaalikoiraharrastus on hyvä, toiset taas ei voi sietää sitä. Eikä siten myöskään kehien laidalla kameroiden kanssa heiluvia tyttölaumoja. Virtuaalikoiraharrastajien maine ei ole kovinkaan hyvä, suurilta osin juuri tekijänoikeuslain rikkomisen takia. Se, että kenneleiltä varastetaan kuvat omille sivuille ilman luvan kysymistä on tietenkin ihan ymmärrettävä syy huonoon maineeseen. Eikä monet ihmiset pidä siitäkään, että oman koiran kuvat laitetaan jollekin virtuaalikoiralle. Mitäs muita syitä sitä vielä olikaan huonoon maineeseen...? Itelläni ei tuu kovin paljon mieleen, mutta joku varmasti muistaa miljoona erilaista syytä. Minun mielestä ei kyllä siltikään ole mitenkään TODELLA huono maine, koska kyllä joidenkin mielestä tämä harrastus on ihan hyväkin. Ei kuitenkaan ole mitään syytä pelätä mennä sinne kehän laidalle kameran kanssa heilumaan. Ainakaan siinä pelossa, että joku tulee rääkymään mitään siivottomia sinun kuvaamisesta. :mrgreen:

//Kyllä mie tungen RYP- ja BIS-kehiä lähempääkin kuvaamaan. Ihan yhtä lailla mie voin niitä kuvata ku joku muukin.
Tassutellen Tessun tahtiin + Ensimmäistä odottamassa

Aina tulee olemaan eskimoita, jotka neuvovat Kongon alkuasukkaille miten menetellä helteen tullen. - S.J. Lec

Avatar
Viivi
Höpsö veitikka
Viestit: 5632
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 5:44 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#6 Viesti Kirjoittaja Viivi » To Helmi 26, 2009 5:55 pm

Kyllä mää voin kuvitella että koiran omistajat, varsinkin kasvattajat, katsovat välillä myrtsisti kuvaajia, varsinkin nuorempaa sorttia. Eivät kyllä yleensä kiellä kuvaamista mutta kuitenkin heistä paistaa se. Muutenkaan itse en kaikkia kuvaamiani kuvia julkaise missään, joko annan koiran omistajalle, kasvattajalle tai näin. Mutta täytyy myöntää, että harvoin minulle tai minun kaverilleni, joka on harrastanut sitten virtuaalihommia vielä pitempään kuin minä, ei ole sanottu mitenkään törkeästi että "näitä et sitten tunge virtuaalikoirille!"

Ise oon käynyt näyttelyissä jo 4 vuoden ajan, on siinä tullut kaikenlaisia otuksia kuvattua mutta eniten vitoskehissä. Se on totta, että suomenlapinkoira kehässä on yleensä kamala määrä kuvaajia, tosin monet eivät saa minkäänlaisia kuvia sen koiramäärän takia kun porukka on vallannut koko kehän. Itseäni ei haittaa se jos moni kuvaa yhtän koiraa, siitä sitten sovitaan vaan kuka käyttää mitäkin. Itse en kyllä kysele mitään, toki saatan vieressä olevalta omistajalta kysyä samalla kun rupsuttaa koiraa voiko kuvata tätä kun on niin suloinen. Suostuuhan ne yleensä ja sen verran vielä että asettelee koiran nätisti ja jos sanon että voisi siirtää jalkaa taaksepäin, ne tekee sen. :D Parikin on antanut sähköposti osoitteensa, pyytäen että lähettää kyseisen koiran kuvat sinne.
v. 2014 tyylilyyli, v. 2013 vitsiniekka, v. 2012 tyylilyyli, v. 2011 kaunein avatar, v. 2010 kaikkien kaveri

Liv
Lassien tassuhiki
Viestit: 3678
Liittynyt: La Helmi 21, 2009 2:31 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#7 Viesti Kirjoittaja Liv » To Helmi 26, 2009 6:03 pm

Elina kirjoitti: Epäluuloisimmat ja varsinaiset virtuaalikennelvihaajat kyllä kyselee, että mihin sie oot näitä kuvia käyttämässä. Joidenkin mielestä virtuaalikoiraharrastus on hyvä, toiset taas ei voi sietää sitä. Eikä siten myöskään kehien laidalla kameroiden kanssa heiluvia tyttölaumoja.
Musta asia on niin, että koiran omistajan itte pitä mainita jos kuvaa ei saa käyttää virtuaalikoirilla. Ite en oo koskaan kysyny mitään lupaa, omatoimisesti mulle on sanottu, jos niitä kuvia ei saa laittaa nettiin. Täytyy tosiaan olla aika virtuaalikennelvihaaja, jos menee kysymään "Mihinkäs nää kuvat on menossa", riippuu toki puhetyylistä mutta juu, lähinnä ihmiset tuollai sanoo aika sarkasmisesti.
Vuoden Eniten aikaansaanut 2014
Vuoden Herranterttu 2014

Avatar
Elina
Analysaattori
Viestit: 2859
Liittynyt: Ma Kesä 16, 2008 2:34 pm
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#8 Viesti Kirjoittaja Elina » To Helmi 26, 2009 6:07 pm

RiinaN kirjoitti:
Elina kirjoitti: Epäluuloisimmat ja varsinaiset virtuaalikennelvihaajat kyllä kyselee, että mihin sie oot näitä kuvia käyttämässä. Joidenkin mielestä virtuaalikoiraharrastus on hyvä, toiset taas ei voi sietää sitä. Eikä siten myöskään kehien laidalla kameroiden kanssa heiluvia tyttölaumoja.
Musta asia on niin, että koiran omistajan itte pitä mainita jos kuvaa ei saa käyttää virtuaalikoirilla. Ite en oo koskaan kysyny mitään lupaa, omatoimisesti mulle on sanottu, jos niitä kuvia ei saa laittaa nettiin. Täytyy tosiaan olla aika virtuaalikennelvihaaja, jos menee kysymään "Mihinkäs nää kuvat on menossa", riippuu toki puhetyylistä mutta juu, lähinnä ihmiset tuollai sanoo aika sarkasmisesti.
Ei multa oo ku pari kertaa tässä n. neljän vuoden aikana kysytty, että mihin sie oot näitä kuvia käyttämässä. Ja muutamaan kertaan on sanottu, että virtuaalikoirille et sitten näitä kuvia laita, vähän töykeämpäänkin sävyyn. Että ei se nyt kovin suuri määrä olekaan. Mutta tosiaan. Oon ite samaa mieltä, että jos ei koiransa kuvia halua virtuaalikoirille, niin sitten sen pitää sanoa. Ei ole minun tehtävä arvailla, että antaakohan tämä omistaja nyt koiriaan virtuaalikennelien kuviin.

//Jos joku tulee sitten valittamaan niistä kuvista, niin poistan ilman muuta. Mutta eipä sellaistakaan ole sattunut kertaakaan. Pari kertaa on pyydetty lisäämään koiran oikea nimi sivulle. Ei sen kummempaa.
Tassutellen Tessun tahtiin + Ensimmäistä odottamassa

Aina tulee olemaan eskimoita, jotka neuvovat Kongon alkuasukkaille miten menetellä helteen tullen. - S.J. Lec

Liv
Lassien tassuhiki
Viestit: 3678
Liittynyt: La Helmi 21, 2009 2:31 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#9 Viesti Kirjoittaja Liv » To Helmi 26, 2009 6:24 pm

Juuri näin.
Vuoden Eniten aikaansaanut 2014
Vuoden Herranterttu 2014

Avatar
Lansu_
Höpsö veitikka
Viestit: 5843
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 10:33 am

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#10 Viesti Kirjoittaja Lansu_ » To Helmi 26, 2009 7:59 pm

Mä en ole viime aikoina pahemmin pyörinyt näyttelyissä kuvaamassa, mutta esimerkiksi Messarissa tulee kyllä kierreltyä vuosittain kameran kanssa.

Kuvailen sattumanvaraisesti kaikkia eteensattuvia koiria ja rotuja, niin kehässä kuin kehän vierelläkin. Itseasiassa olen viimeaikoina huomannut että kehän viereltä saa yleensä ne kaikkein mielenkiintoisimmat kuvat! :D Ainoastaan landseerkehä on muutenkin sellanen missä tulee viivyttyä alusta loppuun, muuten kiertelen ympäri näyttelyaluetta ja räpsin kuvaan nättejä koiria + hauskoja tilanteita. Joltakin yksittäiseltä tapaukselta olen kyllä kysynyt saako koirasta ottaa kuvia, mutta en ole koskaan pyytänyt erikseen seisottamaan.
En ole myöskään kertaakaan joutunut sellasen tilanteen eteen että olisin ns. "joutunut kilpailemaan" jonkun toisen valokuvaajan kanssa. Kehien äärellä voi toki olla tungosta, mutta kyllä se valokuvaukseen sopiva paikka on aina löytynyt siitä huolimatta. Tosin täytyy kyllä myöntää etten uskalla mennä esimerkiksi sakemanni- ja belgikehien lähelle kun pelkään jääväni ihmisten jalkoihin (kaksoishandlaus...).

Mä olen yleensä käyttänyt salamaa, mutta yritän kuitenkin käyttää sitä harkiten. Kehässä olevista koirista en viitsi kauheasti räpsiä kuvia, lansukehällä esimerkiksi yritän ottaa jokaisesta yhden tai kaksi kuvaa (rakentelen jonkinlaista "tietokantaa" lansuista), sitten enemmän jos kaksi ensimmäistä epäonnistuvat. ROP- ja VSP-kehässä saatan ottaa vähän useamman, menen myös lähemmäksi kuvaamaan ROP- ja VSP-koiria jos näyttää siltä että joku muukin menee. Pentunäyttelyissä olen yrittänyt hillitä salaman käyttöä erityisesti.
Elina kirjoitti:
RiinaN kirjoitti:
Elina kirjoitti: Epäluuloisimmat ja varsinaiset virtuaalikennelvihaajat kyllä kyselee, että mihin sie oot näitä kuvia käyttämässä. Joidenkin mielestä virtuaalikoiraharrastus on hyvä, toiset taas ei voi sietää sitä. Eikä siten myöskään kehien laidalla kameroiden kanssa heiluvia tyttölaumoja.
Musta asia on niin, että koiran omistajan itte pitä mainita jos kuvaa ei saa käyttää virtuaalikoirilla. Ite en oo koskaan kysyny mitään lupaa, omatoimisesti mulle on sanottu, jos niitä kuvia ei saa laittaa nettiin. Täytyy tosiaan olla aika virtuaalikennelvihaaja, jos menee kysymään "Mihinkäs nää kuvat on menossa", riippuu toki puhetyylistä mutta juu, lähinnä ihmiset tuollai sanoo aika sarkasmisesti.
Oon ite samaa mieltä, että jos ei koiransa kuvia halua virtuaalikoirille, niin sitten sen pitää sanoa. Ei ole minun tehtävä arvailla, että antaakohan tämä omistaja nyt koiriaan virtuaalikennelien kuviin.
Vielä vähemmän se on musta koiran omistajan tehtävä arvailla että mitkähän hänen koirastaan otetut kuvat päätyvät virtuaalikoiralle. Tunnetusti virtuaalikennelit eivät välttämättä ole suuressa suosiossa ja tiedämme hyvin että monet eivät halua koiransa kuvia virtuaalikoiralle, joten mielestäni se on kyllä virtuaaliharrastajan asia kysyä koiran omistajalta saako niitä kuvia käyttää vai ei. Kohtelias luvan kysyminen voisi muutenkin antaa vähän parempaa kuvaa virtuaalikoiraharrastajista. ;)

Kukaan ei ole koskaan tullut kysymään mitään kuvaamisestani, tosin muutama ihminen on jälkikäteen löytänyt mut netistä ja pyytänyt koiransa kuvia omille sivuilleen. Virtuaalikoirille en itse ole enää pariin vuoteen kuviani luovuttanut enkä tule vastatustenkaan luovuttamaan. Omille virtuaalikoirille saatan joskus jonkun ottamani kuvan laittaa, mutta tällönkin yritän kyllä tavoittaa ensin kyseisessä kuvassa esiintyvän koiran omistajan ja pyytää luvan kuvan käyttöön.
When the hurricanes came for me
I could finally crash again
And that's how I became the sea

Tilli
Niska jäykkä kuin Chuck Norrisin hauislihakset
Viestit: 530
Liittynyt: To Kesä 12, 2008 4:26 pm
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#11 Viesti Kirjoittaja Tilli » To Helmi 26, 2009 8:08 pm

Olen aina saanut asiallista käytöstä kuvatessani kehän laidalla. Kerran tosin eräällä setterikehällä joku "ammattitaitoisempi järkkärikuvaaja" tuli suoraan, siis suoraan eteeni kuvaamaan peittäen omat mahdollsuuteni kuvata. Ihan tunki kosketusetäisyydelle asti. Olisi edes anteeksi voinut pyytää. Itse jäin niin sanattomaksi, etten mitään sanonut... Muutaman kerran olen myös saanut asiallisen häädön tuomarin vierestä kuvaamisesta (liian lähellä). Kerran pyydetty tuomarin toiveesta etten käyttäisi salamaa. Sen jälkeen en kyllä ole sitä käyttänytkään. Muutamia kertoja minua on luultu jokin yhdistyksen/järjestön kuvaajaksi tai kysytty ihan hyväntahtoisesti, että miksi kuvaan.

Eli että kun asiallisesti käyttäytyy, niin kaikki menee hyvin. Ja kyllä, minulle on ainakin koiraa aloitettu seisottamaan kun ovat huomanneet että kuvaan koiraa (niin kehässä kuin ulkopuolella). Jos olen kauempana, hymyilen kiitokseksi, muten ihan ääneen. Itse antaisin neuvon että kehän reunalle on hyvä saapua ajoissa. Itse menen jotain 30-15min enne arvostelun alkua, näin varmistan hyvän paikan. Näin myös näen miten tuomarilla on tapana tuomaroida koiraa, jotta optimaalisin paikka löytyy.
Tilli somessa
twitter: @pemberleysim
skype: simtilli
google+: Pemberley

Avatar
Moonie
Le-ppä-ker-ttu
Viestit: 105
Liittynyt: Ke Syys 24, 2008 6:09 pm

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#12 Viesti Kirjoittaja Moonie » To Helmi 26, 2009 9:00 pm

Mä olen kuvaillut näyttelyissä melko vähän, mutta kuitenkin. Ihan asiallista käytöstä on ollut ympärillä, kertaakaan ei kukaan ole edes kysynyt että mihin käyttöön tulossa. Jotkut jotka on nähnyt että kuvailen niin tullut pyytämään että jos lähettelisin sitten kuvia niille. Mikäli joku kehän laidalla koiran kanssa olevista näkee että kuvaan, niin alkavat seisottamaan koiraa. En tiedä onko mittelikehien laidalla sitten muuten vaan rentoa porukkaa (: Siellä ei muutenkaan ole mitenkään erikoisen paljon tungosta, että ei tarvitse tapella 'parhaista paikoista' kehän laidalla.

En ole kysynyt että saako kuvata, yleensäkin kaikki ovat huomanneet jos kuvaan heidän koiraansa, ja siinä tilanteessa voisi sitten myös sanoa jos ei halua koiraansa kuvattavan virtuaalikäyttöön. Ns. salaa tai omistajan huomaamatta en pahemmin kuvaa, en itsekään tykkää hirveästi jos omasta koirasta laitetaan ns. salaa otettuja kuvia nettiin ihan jo edustuksen takia, kun korvat ovat levällään ja valppaus minimaalinen..
Tietyt ihmiset kehien laidalla tiedän jo valmiiksi etteivät suvaitse virtuaalitouhuja (mittelikehällä pyörii melko lailla samoja naamoja eri näyttelyissä) niin jätän saman tien kuvaamatta heidän koiriaan.

Mä olen käyttänyt yleensä sisänäyttelyissä salamaa. Mulla ei kuitenkaan mikään ekstratehokas salama ole, enkä ole negatiivistä palautetta kuullut muilta katsojilta, tuomarin suunnalta tai esittäjiltä. Jos joku sanoo, tai huomaa että häiritten kehää niin sitten jätän kyllä salaman pois. ROP-kehää menen usein lähemmäs kuvaamaan.
your mind on the fantasy, living on the ecstasy

Avatar
kya
Alkupalat
Viestit: 15
Liittynyt: Ke Helmi 18, 2009 6:59 pm

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#13 Viesti Kirjoittaja kya » To Helmi 26, 2009 9:06 pm

Koiranäyttelyt ovat itselleni erittäin rakas harrastus ollut jo vuosien ajan, viime kesänä juoksimme parhaillaan viikottain eri puolella Suomea. Täytyy sanoa, että meidän kehämme laidalla en ole kuvaajiin tavannut kuin pariin otteeseen, eivätkä nämä ole minusta olleet haitaksi millään lailla. Päinvastoin, itse omistan vain massiivisen järjestelmäkameran ja näyttelyissä haluan keskittyä aivan muihin juttuihin kuin kuvaamiseen, joten turhaa ei huvita kameraa raahauttaa mukana. Jos kellään tutulla tai rodun harrastajalle ei ole ollut kameraa mukana, ei jää muistoksi otoksia kehästä. Kerran joku tyttö tuli kysymään saako ottaa koirastani kuvia kun olimme hakemassa palkintotiskiltä pokaaleja. Tilanne ei ehkä ollut rauhaisin ja paikka edustavin kerta lähdössä oltiin, mutta myönteisen vastauksen tyttöselle annoin "kunhan minä en näy kuvissa" ja koiran maahan asettelin.

Tietenkään en haluaisi nettiin leviävän epäedustavia kuvia kauniista koiristani, mutta muutoin ei kyllä ole minulla ainakaan mitään väliä onko heistä sitten muutoin netissä kuvia vaikka näillä virtuaalikoirilla.

Se on kyllä teidän kannalta harmittava juttu, että kaikki eivät ole yhtä avomielisiä virtuaalitouhujen suhteen ja tällöin olisi toki suotavaa, että mikäli omistaja kuvaustilanteessa toiveen esittää, ettei koiran kuvia eksy virtuaalisivuille, tulisi sitä ensitilassa noudattaa.

Avatar
Kuskikärpänen
Hanipupu
Viestit: 4136
Liittynyt: Su Kesä 08, 2008 11:01 pm
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#14 Viesti Kirjoittaja Kuskikärpänen » La Helmi 28, 2009 12:41 am

Koiranäyttelyt ovat monesti niin suuria tapahtumia, että sinne kyllä mahtuu populaa kuvaamaan, eikä paikoistakaan tarvitse kilpailla. Onhan ihmisillä eri kiinnostukset rotujenkin suhteen. Ainakin itse olen aina mahtunut hyvin kuvaamaan ihan mitä tahansa kehää. Suurempien rotujen kehien laidalla toki on muutenkin paljon porukkaa, mutta monesti kameran kanssa on saanut jopa tilaakin, eikä ihmiset ihan tahallaan ainakaan eteen tule.
Aiemmin, kun kamerani oli huonompi, kuvasin lähes pelkästään niin, että kävin kysymässä josko koira voitaisi asetella ihan vaan minua varten. Kukaan ei ikinä kieltäytynyt. Nykyään kuvaan lähes pelkästään kehistä, koska näillä vehkeillä se on helpompaa.

Suosituimmista kehistä en sitten tiedäkään. En ole tainnut osua sellaisten äärelle vielä, mutta aika marginaalirotuja olen kuvannutkin.
Itse toisaalta en kyllä virtuaalikenneleitä varten kuviani edes ota, vaan omaksi iloksi ja jos joku omistaja tulee onnelliseksi kuvista, niin aina vaan parempi.

Eli sinne vaan sekaan, lupaan ettei tarvitse tapella ja koiranomistajat ovat aika hyvin suhtautuneet muutenkin.
Salamasta kommentoimisen jätän muille. En ole ikinä käyttänyt koiranäyttelyssä.
Kuva Kuva

Niisku
Alkupalat
Viestit: 66
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 3:03 pm
Viesti:

Re: Näyttelyissä valokuvaaminen

#15 Viesti Kirjoittaja Niisku » La Helmi 28, 2009 12:42 pm

Itse annan omaa koiraani kuvata näyttelyissä ihan vapaasti.
Mutta siitä en pidä, kun kehään pitäisi mennä niin silloin tullaan häiritsemään. Eli kyllä minun mielestä on parempia, että jätetään kysymättä, että saako koiraa kuvata. Vähemmän häiritsevää kun, että tungetaan nenän eteen juuri kun koira astuu kehään tai sitten yritetään muuten koiraa laittaa kuntoon. Jännittää jo ihan tarpeeksi niin ei mikään ihme, että sieltä saattaa ärripurria päästä joltain suusta ;)
Ja salama häiritsee !

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija